
Asura News 12.10.2026
Harjannostajaisia vietettiin
Päiväkoti Tuulessa Helsingissä
Päiväkoti Tuulen harjakaisia vietettiin Helsingissä

Asura Uutiset 12.10.2026
Laura Montonen
Päiväkoti Tuulen harjakaisia vietettiin torstaina 8.10.2026 hyvässä hengessä. Tilaisuus kokosi yhteen hankkeen tilaajan edustajat, pääurakoitsijan, aliurakoitsijoita sekä muita rakennushankkeen sidosryhmiä juhlistamaan onnistuneesti edennyttä rakennusprojektia. Harjakaistilaisuudessa vallitsi lämmin ja iloinen tunnelma. Tilaaja oli järjestänyt vieraille maittavat tarjoilut sekä juhlaohjelmaa, johon kuului mm. The Voice of Finland voittaja Markus salo ja Aku Hirviniemen tunnetuksi tekemä Harjakainen sketsihahmo jotka loivat tilaisuuteen huumoria ja hyvää tunnelmaa. Tilaisuus tarjosi mahdollisuuden kiittää hankkeen eri osapuolia hyvästä yhteistyöstä ja tähän asti tehdystä työstä.
Tilaaja on ollut tyytyväinen hankkeen aikana tehtyyn yhteistyöhön. Uusi päiväkoti luovutetaan tilaajalle loppuvuodesta ja ensi vuoden aikana lapset sekä henkilöstö pääsevät muuttamaan moderneihin, terveellisiin ja toimiviin tiloihin. Päiväkoti Tuuli on merkittävä investointi alueen varhaiskasvatukseen ja tulevaisuuteen. Valmistuessaan se tarjoaa turvalliset, viihtyisät ja nykyaikaiset puitteet lasten arkeen sekä henkilöstön työskentelyyn. Harjakaiset olivat tärkeä virstanpylväs matkalla kohti hankkeen valmistumista ja uusien käyttäjien saapumista rakennukseen.




Moderni ja energiatehokas lasten ehdoilla
Päiväkoti Tuuli rakennetaan Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tiloiksi. Etelä-Haagaan, osoitteeseen Jasmiinikuja 3, valmistuva päiväkoti tarjoaa tilat 196 lapselle seitsemällä toiminta-alueella ja ympärivuorokautista hoitoa. Päiväkodissa työskentelee noin 42 ammattilaista ja rakennus sijoittuu Tilkanniityn puistoalueen laidalle Pikku-Huopalahden asuinkortteleiden läheisyyteen. Rakennuksen bruttoala on noin 2 400 m² ja tilavuus noin 9 640 m³.
Kaksikerroksinen CLT-runkoinen rakennus on suunniteltu tukemaan lasten arkea ja oppimista toimivissa, terveellisissä ja viihtyisissä tiloissa. Kohteen arkkitehtuurissa yhdistyvät värikäs julkisivu, monimuotoinen rakennusmassa ja ympäristöönsä huolellisesti sovitetut ratkaisut, jotka luovat päiväkodille oman tunnistettavan ilmeensä. Päiväkodin yhteyteen rakennetaan yli 2 200 neliömetrin leikkipiha sekä erillinen varastorakennus leikkivälineille ja lastenvaunuille.
Kohteen suunnittelussa on hyödynnetty energiatehokkaita ja vähäpäästöisiä ratkaisuja. Rakennuksen energiatehokkuus perustuu maalämpöön, jolla katetaan noin 98 prosenttia lämmitysenergiantarpeesta. Lisäksi katolle asennetaan aurinkosähköjärjestelmä tukemaan uusiutuvan energian hyödyntämistä.



Laadukasta ja kestävää rakentamista
Vastuullisuus on keskeinen osa Asuran toimintaa kaikissa hankkeen vaiheissa suunnittelusta toteutukseen. Se näkyy laadukkaana rakentamisena, turvallisina työolosuhteina, avoimena yhteistyönä sekä ympäristöä huomioivina ratkaisuina. Asuralle vastuullinen rakentaminen tarkoittaa pitkäjänteistä työtä laadun, turvallisuuden, energiatehokkuuden ja kestävien ratkaisujen edistämiseksi. Hankkeissa huomioidaan rakennusten koko elinkaari, ympäristövaikutukset sekä käyttäjien tarpeet, jotta kohteet palvelisivat mahdollisimman hyvin myös tulevaisuudessa.
Käytännössä vastuullisuus näkyy muun muassa energiatehokkaissa ratkaisuissa, materiaalihukan vähentämisessä, työmaiden turvallisuudessa sekä tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden, suunnittelijoiden, aliurakoitsijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on rakentaa kestäviä, toimivia ja pitkäikäisiä rakennuksia, jotka luovat arvoa käyttäjilleen ja ympäröivälle yhteiskunnalle vuosikymmeniksi eteenpäin.
Asura News 31.7.2026
Finnoonniityn linja-autovarikko luovutettu tilaajalle
Espoon Finnoonniityn alueelle rakennettu uusi linja-autovarikko luovutettiin tilaajalle 29.7.2026 suunnitellussa aikataulussa. Asura Oy toimi hankkeen ensimmäisen vaiheen pääurakoitsijana, ja projekti sisälsi laajasti rakennus-, LVISA- ja liittymärakentamistöitä sekä...
Asura News 23.4.2026
Asuran uudet toimitilat Tuusulaan
Asura Oy:n uudet modernit toimitilat ovat valmistuneet Tuusulan Hyrylään huhtikuussa 2026. Toimitilat on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisen rakennusyrityksen tarpeita. Ne mahdollistavat sujuvan yhteistyön, tehokkaan projektinhallinnan ja viihtyisän työympäristön...
Asura News 3.2.2026
Uusi urakka, Siuntion Päiväkoti
Siuntion päiväkodin, Daghemmet Lilla Alexiksen, uudisrakennuksen urakkasopimus on allekirjoitettu ja urakka on nyt virallisesti käynnistynyt. Asura toteuttaa urakan ”avaimet käteen” periaatteella ja se sisältää päiväkotirakennuksen uudisrakentamisen kiinteistöliittymi...



